Madeiralla 3.-5.1. Kävellen Ponta Do Soliiin, tutustuminen Moinho levadaan ja kävely ylös 650 m iin maaseudulle
Maanantaina 3.1.2022 n klo 14:30 saavuimme Madeiran Santa Cruzin lentokentälle (nimeltään myös Christiano Ronaldo AirPort). Mukava lämmin ilma tuulahti, kun astuimme ulos koneesta. Aurinko paistoi ja sai mielen korkealle. Lentokentällä oli useita nuoria, joiden tehtävä oli tsekata, että kaikilta löytyi se madeirasafe.com oikein täytettynä ja hyväksytyksi leimattuna. Meillähän se oli kunnossa. Kentältä päätimme ottaa taksin majapaikaan. Otimme ensimmäisen jonosta. Meille sattui nuorehko mies kuljettajaksi, joka tarjosi matkaa 67€ hintaan. Tarjosimme 50€ ja se hänelle sopi. Kuljettaja osoittautui vitsiniekaksi ja alkoi liehitellä heti vaaleita kauniita naisia. Taximatka oli hauska, vaikka hän ei puhunut englantia emmekä me portugalia. Kuljettaja yltyi ihan rakkaudenosoituksiin ja suuteli kättäni heti, kun ojensin sen näyttääkseni hänelle puhelimesta karttaa mihin olimme menossa. Mielessä kävi jokunen 'me too' kampanja kotosuomesta, mutta täällä sitä ei voinut ottaa kovin tosissaan. Taisimme itsekin siinä yhtyä huulenheittoon. Lämpö ja aurinko hullutti mielemme heti alkajaisiksi.
Kuljettajalla ei ollut aavistustakaan mihin olimme menossa. Annoimme hänelle asuntomme emännän puhelinnumeron ja hän soitti siihen pari kertaa ja ehkä ymmärsi mihin piti ajaa. Loppumatka oli hurjan jyrkkää rinnettä kiemurrellen ylös ja taxi mersu oli lujilla: kolisi ja vinkui kuin viimeistä päivää. Lopulta löysimme perille ja minusta oli tullut kuljettajan ’my love’ . Harvoin on ollut näin hauskoja taximatkoja. Siitä hauskuutuksesta maksoin kuljettajalle 60€. Annikan silmiin pisti kuljettajan komeat piikkikärkiset nahkakävelykengät.
Olimme majapaikassa. Paikka vaikutti heti ihanalta. Asuisimme kuukauden ison talon alakerrassa ja emäntä yläkerrassa. Judith, talon omistaja ja emäntä, oli meitä vastassa ja kertoi nopeasti kaikki tärkeimmät jutut. Näköala oli henkeä salpaavan …. sanat eivät riitä kertomaan. Maailman toiseksi suurin valtameri Atlantti avautui horisontissa 180 astetta kumpuilevien asutettujen vuorenrinteiden takana. Meillä oli oma uima-allas käytössä.
Se olikin ensihommamme: uinti ja asettuminen taloksi. Meistä tuntui heti, että täältä emme lähde ikinä pois. Auringon laskettua eteemme avautui tulipunainen auringonlasku pitkin meren horisonttiin päättyvää maailman laitaa. Suu auki ihmettelimme voiko tällaista näköalaa ollakaan.
Illalla kävimme vielä lähikaupassa ja ostimme ruokatarvikkeita seuraavaksi päiväksi. Koronatilanteen vuoksi meitä kehotettiin pitämään kasvosuojaa päällä, kun asioimme kaupassa. Lähikauppaa oli ahdas pieni kyläkauppa, jonka ovelle meitä tuli tervehtimään vanha paikallinen mustapukuinen, keppiinsä nojaava vanha nainen. Hän selitti vaikka mitä, josta emme paljon ymmärtäneet, mutta nyökyttelimme ystävällisesti jutuilleen. Ostimme maitoa, kahvia, leipää, juustoa, metwurstia, muroja, riisiä, hedelmiä ja kananfileitä huomiseksi ruoaksi. Judith oli jättänyt meille valkoviinipullon tervetuliaislahjaksi. Avasimme sen, istuimme terassille ja joimme pullon rentoutuneena ja asuntoon asettuneena. Iltapalaksi siinä taisi sivussa mennä jotakin ….
Tiistaina 4.1.
Nukuimme hyvin ensimmäisen yön. Heräsin yhdeksän aikaan. Annikka olikin jo reippaana ylhäällä ja oli valmistellut vähän aamupalaa. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen ja istuimme terassille ja mietimme mihin tänään menemme. Päätimme lähteä alas Ponta Do Soliin -kävellen. Alas oli matkaa n 2,7 km horisontaalisuunnassa ja 300 m vertikaalisuunnassa alaspäin asunnoltamme.
Matka alas kesti varmaan kaksi tuntia, koska ihastelimme kapean kulkuväylän (kävelijoille ja autoille) varrella olevia asuntoja ja niiden pihoja ja kukkarunsautta. Kapea tie oli jyrkkä ihan loppuun saakka. Pienet sadunomaiset talot ja istutukset seurasivat toinen toisiaan kukin omassa asennossaan ja koossaan ja monimuotoisuudessaan. Jokainen oli saanut rakentaa niin monikulmaisen ja kokoisen talon kuin oli halunnut. Kaikki rinteen neliöt oli hyödynnetty ja tontit oli aidattu betonisilla pystyrakenteilla, jotta maa pysyi omalla tontilla. Katto oli kaikilla oranssi tiilikatto ja talot oli pääsääntöisesti rapattu valkoisiksi, mutta oli muitakin värejä: vaaleanpunaisista kirkkaan oranssiin. Yleisesti värit olivat kauniita keltaiseen ja punaiseen vivahtavaa. Muureissa oli joskus tummempia sävyjä. Kapeat tiet oli betonilla tai asfaltilla päällystettyjä.
Alhaalla meren rannalla tulimme suoraan beachille, Praialle. Ranta oli tummaa pientä kiveä ja mereen oli rakennettu aallonmurtaja, jonka sisäpuolella sai turvallisesti uida. Rannalla olikin ihmisiä ottamassa aurinkoa ja uimassa. Näin vesi ei voinut olla kovin kylmää. Emme kuitenkaan halunneet rannalle, vaan jo nälkäisinä hakeuduimme läheiseen ranta ravintolaan. Janoisena halusimme heti juotavaa, jotakin paikallista olutta: Coronaa. Muistuipa kylmä olut hyvältä. Tilasimme papukaijakalaa ja paneroitua espada kalaa banaanilla. Kala oli maustettu ihan sairaan hyvin ja kokonainen kala maistui polentta palojen kanssa suurhyvältä. Ruoka + olut maksoi 15€. Ihan sopu hinta.
Haimme keskustassa vielä pankkiautomaatin, jotta saimme käteistä, koska moni paikka vielä huoli ainoastaan sitä. Myös vähän isompi market oli keskustassa, josta ostimme lisää ruokaa ja juomaa ja hedelmiä. Sitten paluumatkalle - ylämäkeen kävellen.
Askeleen pituus oli lyhyt ja askeleiden väli taittui hitaasti. Mäen jyrkkyys ei meitä yllättänyt. Olimme päättäneet tänään urheilla mäki ylös. Paluumatkalla etenemme siis hitaasti ja edelleen ihastelimme taloja ja kukkarunsautta. Tulimme kirkkaan oranssin talon kohdalle, missä näytti oleva paljon kurpitsoja katolla … ehkä kuivumassa tai kypsymässä. Talon rouva oli pieni vanha nainen, joka heti herkesi meille juttelemaan. Taaskaan meillä ei ollut samaa kieltä, mutta paljon asioita selvisi. Hän antoi meille ison ryppään banaaneita puutarhastaan ja yhden omituisen suomuisten näköisen vihreän hedelmän. Olimme aivan hölmistyneitä ja kiittelimme kovasti naista.
Vielä ennen kotiinpääsyä istahdimme pienen kauppa baarin ulkoterassille ja tilasimme kaksi coronaa. Ne maksoivat 1€ kpl. Kaupanpitäjä tunsi emäntämme ja siitä iloisena vielä antoi mukaamme muutaman banaanin.Tänne tulisimme uudelleen.
Asunnolla palasimme vielä ajatuksiin vanhasta naisesta, joka oli meille antanut oudon hedelmän ja banaaneja. Ajattelimme, että myöhemmin pitää tehdä ja viedä hänelle kiitokseksi vaikka porkkanakaukkua. Outo hedälmäkin sai nimen, kun aikamme Googlelle asiaa tutkimme. Se oli Annoona. Kermaisen pehmeä makea hedelmä. Voisikohan vain niitä syömällä elää ? Niin hyvältä se maistui.
Söimme vielä iltapalaa terassilla ja ihailimme taivaanrannan värejä auringon taas laskiessa n klo 18:15. Yötaivaalla bongailimme tähtiä ja mietimme oliko kirkas tähti Jupiter vai Neptunus. Veikkaisin että se oli Jupiter. Kuu oli sirppinä taivaalla melkein vaakasuorassa kuperallaan. Rinteillä monissa taloissa välkkyi vielä jouluvaloja. Judithkin välkytteli yläterassinsa monivärisiä valokoristeita vielä uuden vuoden kunniaksi. Uusi vuosi on täällä iso juhla.
Keskiviikkona 5.1. aamulla heräilimme taas yhdeksän aikaan. Söimme aamiaista ulkona terassilla. Judithin koirat Bel ja Max kävivät meitä tervehtimässä. Bel on vaalean ruskea keskikokoinen pitkäkarvainen narttu ja hänellä on vain kolme jalkaa. Luonteeltaan hän on silti vilkas ja leikkisä. Max on uros ja vähän jurompi. Se kävi vain nopeasti tsekkaamassa tilanteen ja meni sitten heti menojaan. Täällä on kaikilla koira tai kaksi. Naapurissa tien toisella puolella juttelee Jako papukaija, kun se näkee että joku kulkee tässä pihalla. Vastailen sille samaan tapaan viheltäen, kun se ilmoittelee itsestään. Hauska kaveri.
Ilma oli kaunis ja kävimme aamupäivällä uimassa ja istuimme auringossa. Annikka halusi tehdä koulutehtävänsä eteenpäin ja minä jatkoin löhöilyä. Tuntui ihanalta vain lepäillä. Iltapäivällä molemmilla alkoi nousta patikointikuume ja päätimme kolmen aikaan lähteä lähi levadalle. Tutkimme googlen avulla levadoita ja yritimme ymmärtää missä olimme suhteessa lähimpään levadaan. Lopulta tajusimme ja lähdimme matkaan.
Aikamme kiertelimme lähikirkon tuntumassa vähän edes sun takaisin, kunnes lopulta löysimme kohdan mistä pääsimme Mohino levadalle. Kun astuimme sisään polulle, muuttui maailma hetkessä. Nyt näimme valtavan kanjonin yli toiselle puolelle vuortenseinämää, oikealle ja vasemmalle avautui valtava näkymä kanjonin pohjaa ja sitä reunustavia vuorenseinämiä molemmin puolin. Huikeat maisemat. Levada oli ihan käveltävän levyinen maapohjainen polku ja se seurasi tarkasti betonista valettua vesikourua, jossa vesi vuorilta virtasi vuolaasti alas rinteiden kyliin ja varmaan lopulta mereen saakka. Siitä kaikki varrella asuvat ammensivat vettä banaani- ja hedelmäviljelmilleen.
Polun varrella olikin paljon pieniä viljelyalueita, joissa kasvoi perunaa, kaalia, banaanipuita ja monia muitakin vihanneksia, joita en tunnistanut. Maisemia piti erikseen jäädä katsomaan, sillä polku oli sen verran paikoin vaihteleva ja kivinen, että kävellessä sitä piti seurata tarkasti. Pääteiden kävellä levadaa eteenpäin tunnin ja sitten tunnin takasin. Ennen klo 18 piti olla taksin, koska pimeällä sinne ei voinut jäädä. Meitä vastaan tuli aika ajoin saksalaisia tai muun maalaisia turisteja , joiden kuulumisia jäimme välillä vaihtamaan. Maisemat alas rotkoon ja vuorenseinämille jatkuivat koko matkan huimaavina.
Olimme kävelleet noin tunnin. Pidimme pienen tauon, joimme vettä ja söimme banaanieväämme. Sitten takasin samaa teitä. Takaisin tullessa huomio kiinnittyi eri asioihin. Näimme rinteillä vuohiperheen ja kuuntelimme lintujen lauluja ja yritimme kuvata niitä, mutta pienet linnut piiloutuivat rinteiden tiheään kasvustoon niin hyvin, että tuskin
näimme niitä. Palaamme vielä uudelleen tälle levadalle ja kävelemme sen päästä päähän. Sitten matkaa kertyy n 5 tuntia.
Kotona teimme ruokaa kanasta ja riisistä ja salaatista. Söimme terassilla ja katselimme auringonlaskua ja taivaanrannan värien muuttumista persikan keltaisesta tumman punaiseksi ja nopeasti pimeäksi tähtitaivaaksi. Kuu oli nyt harpannut loikan lähemmäksi taivaan lakea ja laskeskelimme, että huomenna se loikkaisi lähelle terassin katonrajaa ja lopulta meiltä näkymättömiin terassin katon yläpuolelle.
Kuvagalleria: Madeiralla: 3.-5.1. Kävellen Ponta Do Soliiin, tutustuminen Mohino levadaan ja kävely ylös 650 m iin maaseudulle
