Madeiralla 22.1.2022, Safarilla saaren länsipuolella
22.1.2022 lauantai
Safarilla länsipuolella saarta
Varasin netistä www.safarimadeira.com -sivuilta Safarin perjantaina 21.1.2022 meille, kahdelle aikuiselle lauantaille 22.1.2022 09:00-16:00. Lauantaille oli luvattu aurinkoista päivää. Safari suuntautuisi länteen. Aikuinen maksoi 35,00/ hlö ja lisäksi lounas 10,00/ hlö, myös hakeminen ja kotiovelle palauttaminen maksoi 5,94/ kaksi hlöä. Yhteensä kahdelta 104,94. Soitin vielä illalla Safarimadeiran toimistoon ja varmistimme, että safarioppaalla on katuosoitteemme, josta nettisivujen mukaan, he lupasivat hakea meidät aamulla. Toimiston virkailijamies lupasi, että meidät haetaan 08.30 ja osoite oli tiedossa.
22.1. heräsimme ajoissa ja lähdimme innokkain mielin portin ulkopuolelle odottelemaan jeeppiä. Miguel kurvasi noin 25 min odottelun jälkeen ja kertoi vievänsä meidät Camara de Lobosiin, josta kuskimme Phil ottaisi meidät kyytiinsä. Matkalle kerroimme Miguelille, että olimme valmistaneet edellisenä iltana maukkaan kalakeiton, jossa oli puutarhan yrttejä, porkkanaa, perunaa ja sipulia sekä inkivääriä. Hän sanoi, että hänet voi mieluusti kutsua keitolle kuin myös. Ja sitten me taas naurettiin.
Camara do Lobosissa tapasimme muut safarille lähtevät. Phil esitteli itsensä sanoen; olen Phil -Phil Collins, mutta en laula. Hän vaikutti heti vitsikkäältä ja pelleili matkalla vähän väliä ja hauskuutti koko sakkia. Mukaan samaan autoon lähtisi saksalainen vanhempi pariskunta ja neljän henkilöä Lontoosta: kaksi nuorta naista ja vanhempi pariskunta.
Saimme puolisen tuntia aikaa kierrellä ja katsella kalastajien kylässä. Camara do Lobos on kahden vuoren seinämän muodostamassa laaksossa meren lahden poukamassa pieni kalastajakylä. Lahden suulla odotteli useita kalastajaveneitä, joista osa suunnitteli tänään lähtevänsä merelle, koska kaksi päivää kestäneet myrskytuulet olivat tänään tyyntyneet. Rantakatu ja kahvila olivat aivan veneiden vieressä ja kahvilassa nautimmekin paikalliset picot ja seurasimme miesten keskustelua läheisessä pöydässä ulkona. Hanna mittaili kahvilan kaupassa korkkikassien leveyttä, mutta kassi oli ajateltua käyttöä varten hieman liian pieni.
Kiiruhdimme jeepille ja tutustuimme muihin mukana oleviin. Takapenkille tulikin istumaan Brigit ja Ove Saksasta, vanhempi pariskunta. Etupenkillä ja keskipenkeillä olivat Lontoolaiset, keski-ikäinen mies ja vaimonsa sekä heidän ystävätär ja tytär. Me istuimme takaosaan takaoven viereen ja toivoimme, että ovi olisi lujasti kiinni. Matkasta voisi tulla vauhdikas. Kaikki olivat aikuisia ja iloisen oloisia. Phil kertoi, että vaihtelemme istumapaikkoja pysähdysten yhteydessä siten, että kaikki pääsevät eteen ja toivottamassa taaksekin istumaan. Jeepin rättikatto oli rullattu auki, joten takapenkiltä näki maisemat ylöskin päin pystysuoraan nousevia vuorenrinteitä.
Lähdimme nousemaan jyrkkää katua ylös 500 metriin, jossa oli Capo Girao-näköalatasanne. Tasanteelle oli rakennettu pystysuoran jyrkänteen reunalle lasinen lattia, jolla turistit pääsivät kävelemään ja näkemään alas merenrantaan 500 m suoraan jalkojensa alla. Se on toiseksi korkein näköalatasanne koko maailmassa, 580 m korkealla. Hanna oli ollut täällä kolmekymmentä vuotta sitten. Näkymä tasanteelta muistutti suoraan kuvasta, jonka hän oli ottanut 30 v sitten.
Taivasta oli paljon, aurinko paistoi pilviharson takaa ja talot olivat pieniä tulitikkuaskin kokoisia laatikoita kaukana. Vihreää puustoa ja pensaita oli paljon maisemassa. Merellä ei näkynyt liikennettä. Turisteja olikin yllättävän paljon, niitä voi käydä jopa 1800 hlöä päivässä.
https://www.visitmadeira.pt/en-gb/explore/detalhe/cabo-girao-viewpoint
Jeepissä istujat vaihtoivat paikkoja. Phil opasti englanniksi ja saksaksi peräkkäin. Hän oli syntynyt Saksassa, mutta perheensä mukana muuttanut lapsena Madeiralle.
Jatkoimme matkaa Ribeira Bravaan rantaa pitkin, jossa pysähdyimme myös korkeilla kohdilla näköalatasanteille. Phil ajoi Ponta do Soliin. Ponta do Solista jatkoimme mutkikasta, kaunista vanhaa rantatietä. Tie alkoi vanhasta pimeähköstä tunnelista, jonka katosta tippui vettä matkustajien niskaan. Jeepin katto, kun oli edelleen auki.
Hetken rantatietä ajettuamme, avautui oikealla kalliolta alas iso vesiputous. Phil hassutteli, että ajaisimme sen alta suoraan (kaikki kaatuisivat läpi märiksi). Saimme nousta autosta ja ottaa kuvia putouksesta. Aikansa meitä peloteltuaan, lopulta Phil ajoi niin läheltä vuoren seinämää, kuin mahdollista. Aloitimme vesiputouksen siten, että kukaan ei kastunut. Hieman pisaroita roiskui sinne tänne.
Ajoimme Madeleine do Mar kylän ohi. Sieltä tuli 30 % Madeiran pikkubanaaneista. Jatkoimme aurinkoista tietä eteenpäin ja ajoimme myös viiniviljelmäseudun ohi, missä kasvatettiin suurin osa Madeiran pöytäviinien valmistukseen käytettävistä viinirypäleistä. Suunta oli nyt ylöspäin pitkin asfaltoituja katuja, jotka sittemmin muuttuivat mukulakivikaduiksi ja kapenivat kapenemistaan. Yhtäkkiä Phil sanoi, että hänellä on yllätys meille. Vesi virtasi katua reunustavien teiden vieressä olevissa pikku levadoissa. Phil painoi kaasua ja välillä oli pakko sanoa Ou my God! kun hän kurvasi yhä jyrkempään ja kapeampaan mäkeen tai tiukkaan mutkaan. Ihmeen kaupalla kukaan ei tullut vastaan.
Pääsimme ilmeisesti ylätasangolle ja saimme hengähtää hetken paikallisessa baarissa ja nauttia Coralit saksalaisten seurassa. Pariskunta oli tullut MySchiff 4 risteilijällä Kanarian saarilta ja lähtisivät vasta seuraavana päivänä jatkamaan matkaa. MyShiff on rakennettu Suomen Turussa. Saimme maistiaiset paikallisesta yrttiviinasta, ehkä rommista, joka on tehty madeiralaisesta sokerijuurikkaasta, ja siihen on lisätty yrttejä, kuten fenkolia ja kanelia. Se oli todella hyvää.
Matka jatkui ylängöllä upeiden vuoristomaisemien seassa. Nyt vuoren rinteet avautuivat alaspäin laaksoihin rinteiden välissä. Harsoisia pilviä kellui paikoin tiellä ja pysähtelimme parilla näköalapaikalla ihastelemassa ja kuvaamassa maisemia.
Täällä ylängöllä sijaitsee Madeiran kuuluisat laakeripuumetsät, mutta tällä matkalla emme pysähtyneet metsäkävelylle. Laakeripuumetsät ovat avainasemassa saaren juomaveden keräämisessä. Puiden lehdille tiivistyvät pisarat putoavat maahan ja ne kerätään levadoiden avulla isoihin vesisäiliöihin, mistä vesi jaetaan saaren juomavesijärjestelmään. Isot laakeripuumetsät ovat Unescon maailmanperintökohde. Vanhat laakeripuut innoittivat aikanaan myös Harri Potter filmissä kuvattua tällipuu hahmoa (willow tree). Nämä metsät ovat muinaismuisto ajalta ennen Euroopan jääkautta. Jääkausi ei ulottunut Madeiralle saakka, mistä syytä nämä metsät säilyivät. Nykyiset Laurissilva metsien puiden kerrotaan olevan ajalta ennen kuin Madeiran kirjoitettu historia alkaa eli ennen vuotta 1419.
Ylängöltä aloimme laskeutua saaren pohjoispuolelle. Ajoimme pientä metsiä ja asumattomia alueita halkova hiekkatietä ylös, alas, oikealle ja vasemmalle. Tie oli hurjan pomppuinen. Seisoimme auton takaosassa ja ihailimme luonnon runsautta. Välillä pää kolahti auton takakaareen, kun Phil polkaisi kaasua, jotta pääsi yli vetisen hiekkakuopan. Auton meno oli paikoin sen laista, että se juuri ja juuri selviytyi vaikeakulkuisesta polusta. Lastina oli 8 ihmistä ja maasturin moottori oli kooltaan 2,8 l. Välillä olin ihan varma, että tuosta mäenpohjan montusta se ei enää ylös pääse.
Pääsimme Porto Santoon. Söimme ja vielä uuudelleen ihailimme meren pauhua ja isoja merivesialtaita, jotka oli rakennettu aivan meren tuntumaan. Olimme täällä jo kerran aiemmin ja nyt pohdimme, jonko menisimme altaille uimaan, mutta aika ei riittänyt enää siihen , vaan palasimme autolle ja lähdimme rantaa pitkin Porto Santosta kohti itää.
Pysähdyimme pohjoisrannikolla vielä Seixasilla ja Savo Vicentessä nähtävyyspaikoille. Seixalissa oli kivoja luonnon merialtaita, jotka oli muurein erotettu pauhaavasta Atlantista. Altaisiin johti pienet portaat, joita pitkin halukkaat kesäisin pääsivät veteen virkistäytymään. Emme pääset Seixalia pidemmälle rantatietä pitkin, koska tie oli osin romahtanut mereen ja kulku sen kautta oli kielletty.
Loppumatka kulkikin pääosin ’valtateitä’ ja ne oli suoristettu pitkillä tunnelilla läpi vuoristojen. Tie kulki myös pääosin vuorten laaksossa, joten suht nopeasti olimmekin takaisin asunnolla Ponta do Solissa.