Madeiralla 18.-20.1. Funchalissa ostoksilla, nunnalaaksossa, Ponta do Solissa
18.1. Tiistai
Sateinen ilmanala jatkui. Päätimme kuitenkin lähteä heti aaamubussilla Funchaliin, ostoksille, kauppahalliin, IT tarvikeliikkeeseen ja pikkukauppoihin keskikaupungin teiden varsilla. Aamu oli sumuinen ja pieniä kaatosade ryöppyjä osui sopivasti juuri, kun odottelimme sitä 8:20 (käytännössä 8:35) bussia suojassa bussipysäkin katoksen alla. Sade ei vaikuttanut olevan jatkuvaa, vaan kuuromaista ja pääsääntöisesti suht kevyttä sadetta.
Olimme oppineet tämän aamubussin 'metkut' hyvin. Sujuvasti vaihdoimme bussia Ribeiro Bravassa ja Funchalissa tiesimme jo paikkoja missä olisi kätevää hypätä pois kyydistä.
Kauppahallissa ’eksyimme’ toisen kerroksen laukkuosastolle. Aloimme tehdä kauppaa kivan näköisistä korkkimateriaalista Madeiralla tehdyistä laukuista. Kauppiaita oli kaksi kummankin puolin käytävää. Otimme kuvia laukuista ja lähettelimme tyttärillemme, että mikä sopisi tuliaisiksi. Siinä oli sekä myyjän että meidänkin hermot koetuksella. Ei tahtonut löytyä juuri sitä sopivinta ja valinnanvaraa oli paljon.
Lopulta sopivat löytyivät. Tangoilla roikkui Ronaldo paitoja, joita Anni halusikin perheessään kaikille. Ostin kaksi isoa ja yhden Bellalle: a 10€. Laukku ja kaksi paitaa maksoivat yhteensä 53€. Tinkasin 40€, mutta myyjä ei suostunut. 45€ ja pieni pussukka minulle kaupan päällisiksi. Hyvä on, aika kallis, mutta myyjä oli ystävällinen ja halusin juuri ne tavarat. Kävimme vielä kahvilla ja myhäilimme tyytyväisinä ylihintaisista ostoksistamme :D.
Annikka halusi ostaa kotiin unohtamansa tietokoneen hiiren. Tietokoneen käyttö ilman hiirtä oli vaivalloista. Haeskelimme IT tarvikekauppaa. Lopulta kodinkoneliikkeen myyjä antoi osoitteen mistä löytäisimme IT tarvikkeita: Travessa da Infancia no 6. Löysimme kaupan ja tarvikkeiden hinnatkin olivat suht kohtuullisia verrattuna Suomen hintoihin. Yleisesti Madeiran hintatasoa voisi kuvailla hieman Suomen hintatasoa alhaisemmaksi. Paikoin hyvin paljonkin alhaisemmaksi. Esim. keskustan hotellin alakerrassa kahvi, suolainen piiras ja kananmuna n 5,50€. Lasillinen viiniä 2-3€ ja olut 1-1,5 €. Viini oli aina pehmeää, hedelmäistä, paikallista ’tuoretta’ viiniä. Olutmerkki oli Coral. Se oli myös paikallisesti valmistettua ja maistui jopa minulle, joka en Suomessa juurikaan koskaan juo olutta sen pahan maun vuoksi. Jostakin kumman syystä täällä sen maku oli maukasta :o
Vielä muutama vaatekauppa. Myynnissä olevat vaatteet olivat inan vanhahtavia. Viimeisin muoti ei ehkä täällä ollut vielä lyönyt itseään läpi. Myöskin vaatteiden hinnat olivat suht kohtuullisia. Ostin yhdet housut 10€, kaksi T-paitaa a 5€ ja kangaskengät 17€. Maailman vaatebrändit kuten Guzzi, Ralph Lauren, Tommy Hilfiger, jne. eivät olleet täällä, ainakaan näkyvästi, koska kiertelimme keskustan pää kauppakadut ristiin rastiiin eikä kalliita maailmanmerkkejä näkynyt.
Sitten syömään. Löysimme sivukadulta pienen ravintolan. Istuimme terassille ensin pienet viinit juodaksemme hyvien kauppojen kunniaksi. Sitten tilasimme päivän keitot. Tänään kalakeittoa. Muistuipa hyvältä erilaisia mereneläviä sisältävä soppa. Sen kanssa tarjoiltiin Madeiralle tyypillistä leipää Bolo Do Cocoa valkosipulivoilla siveltynä.
Kotona olimme viimeisellä Lombadaan, asuinalueellemme tulevalla bussilla. Illalla vielä teimme katkarapuwokia ja päivän kävelystä väsyneenä menimme yhdeksän aikoihin nukkumaan. Huomenna lähtisimme taas aikaisin liikkeelle, suunnitelmissa oli vierailla Cural das Freiras kylässä, syvällä vuorten laaksossa sijaitsevassa kylässä.
19.1. Keskiviikko
Aamulla taas samalla bussilla Funchaliin ja sieltä bussi nro 81 kohti nunnalaaksoa, Curral das Freiras:ia. Laakso oli saanut nimensä legendan mukaan kahden nunnan aikanaan asuttamasta ja viljelemästä alueesta laaksossa. Laakso oli alunperin hyvin vaikeasti saavutettava, vaikean vuorten ylittämän polun päässä alhaalla laaksossa. Laaksoa ympäröi joka puolelta korkeat lähes pystysuorat kilometriin nousevat vuorenseinämät. Näin tänne alunaikoinaan asutettiin vankilasta päässeitä ihmisiä tai merirosvoja tai muuten yhteiskuntakelvottomia tyyppejä. Vielä 80 luvulla laaksossa asui vanha mies, joka sanoi, että hän ei ikinä ole nähnyt merta.
Bussimatka oli kuten jo arvata saattaa ylös, alas tuhannen jyrkkä vuorenrinnettä. Onneksi ilma oli edelleen sumuinen, en voinut bussin ikkunasta nähdä jyrkännettä alas. Ensin bussi meni näköalapaikalle Eira do Serrado. Se on noin yhden kilometrin korkeudella ja pieni turistijoukko jäi tässä pois, koska näköalatasanteelta lähti portaat alas nunnalaaksoon. Se oli suosittu kävelyreitti. Seuraavalla kertaa pitääkin se kävellä. Bussi jatkoi kylään alas 2 km pitkän tunnelin kautta. Tunneli oli aikoinaan 80 luvulla mahdollistanut turistien helpomman pääsyn kylään.
Meidät suoraan sanoen potkaistiin ulos bussista kylän kohdalla (alla kuva), missä oli rakennettu turistirysät kahviloineen ja kauppoineen. No, ei auttanut muu kuin jäädä siinä pois. Istuimmekin kahvilaan ja tutustuimme paikallisiin laaksossa valmistettuihin likööreihin. Ostin kastanja- ja ananaslikööriä.
Halusimme kuitenkin vähän katoa ympärillemme , vaikka kyseessä oli pieni kylä , jonka halki kulki vain yksi tie. Lähdimme kävelemään tietä alaspäin, koska emme vielä olleet ihan laakson pohjalla saakka. Tie kiemurteli alas ohi hajanaisten asuntoalueiden ja matkalla oli uimapaikkakin melkein laakson pohjalla. Ilma oli kuitenkin sen verran viileä, että se ei houkutellut uimaan. Kävelimme ihan niin laakson pohjalle kuin mahdollista. Siellä oli vielä pieni paikallinen baarikin, mitä Google maps ei edes löytänyt. Muita ihmisiä ei tiellä kävellyt (autoja välillä sentään). Baarissa olimme ainoita asiakkaita. VSaimme sieltä virvokkeita ja käydä WC ssä. Nyt olimme laaksossa niin pohjalla kuin pohjalla olla voi :D Kauniit vesiputoukset laskivat laakson pohjalla virtaavaan jokeen. Osa rakennuksista oli todella vanhan näköisiä. Jokusia modernejakin asuntoja rinteillä näkyi. Näkymät laakson pohjalta ylös vuorenseinämiä olivat jyrkät, jylhät ja todistivat legendaa, jonka mukaan kulku laaksoon oli vaikea mistä suunnasta tahansa.
Takasin pohjalta pääsimmekin bussilla nro 81. Bussi ajoi tosiaan ihan viimeiseen alueen asuntoon saakka. Nyt laakso oli saavutettavissa kaikille laakson asukkaille noin puolen tunnin bussimatkan päässä. Kun katselimme alhaalta ylös vuoren seinämää, korkealla rinteessä näkyi kiemurteleva tie, joka oli louhittu melkein paikoin ulospäin kaatuvaan vuorenseinämään. Vaikea kuvitella miten tie oli pystytty tekemään ja kuinka moni työmies matkan varrella oli pudonnut alas ja kuollut. Tietyömiehillä ei täällä näyttänyt olevan mitään suojavarusteita päällään. Ei kypärää, saati valjaita putoamisen varalta. Kirkkaan keltaiset liivit sentään päällään, jotta sumuisella, kapealla tiellä muiden tielläliikkujien oli heitä helpompi havaita.
Funchalin kautta olimme kotona kuuden aikaan.
20.1. Torstai,
Tänään ilma oli puolipilvistä ja edelleen hyvin tuulista. Pidimme puolilepopäivää: nukuimme pitkään ja loikoilin patiolla. Aurinko paistoi, mutta osin oli vielä pilvistä. Terassilla oli lempiaurinkotuolini. Siinä onnistui istumaan istuma-asennossa ja pienesti painopistettä siirtämällä tuoli asettui makuuasentoon ja nosti jalat kevyesti pikkasen yläasentoon. Minun lempiasentoni. Kummassakin asennossa pystyin hyvin kirjoittamaan tabletillani. Tuuli puhalsi puuskittain todella kovaa. Pöydillä ei pysynyt pöytäliinat, eikä aurinkotuolissa tyynyt. Kun aurinko paistoi tulimkuuma, mutta pilveen mennessään ilma viileni siten, että olikin mukavampi olla pitkät housut jalassa.
Iltapäivällä päätimme lähteä vielä Ponta do Soliin kävelemään kaduille ja tutustumaan paremmin kyläkeskustaan missä asuimme. Tilasimme taxin, koska emme tienneet milloin bussi kulkisi alas keskustaan. Olimme saaneet ranskattarilta paikallisen turvallisen taxin numeron. Se tulikin nopeasti ja huomasimme, että kuljettaja oli sama, joka kerran oli vienyt meidät Funchaliin.
Keskustassa kävelimme kauppoihin ja päädyimme kiinalaiseen sekatavarataloon. Siellä oli ihan kaikkea mitä saattaa kuvitella. Kiertelimme hyllyjen välissä. Minä löysin Bellalle kauniin helmin ja pitsein koristellun paidan ja itselleni juuri sopivan ’nahkatakin’ . Nahkaa se ei toki ollut, mutta siisti yksityiskohdan neulottu tumman viininpunainen nahkatakki. Talin hinta oli 20€. Annikka löysi kivat kesähousut, 8€. No, ei tullut tänään paikallisia Madeirantuliaisia, mutta kiinalaiset ne osaa laittaa tavarat myyntiin siten, että kelpaa turisteillekin, eivätkä he pilaa tavaroita hinnalla.
Päädyimme syömään rannan baarikadun pieneen kahvilaan. Sieltä näytti saavan myös ruokaa. Minä söin juustolautasen, koska olin kuullut paikan olevan kuuluisa hyvistä juustoista, kokeilisin sitä punaviinillä. Kun täällä pyysi lasillisen viiniä, se oli aina ’talon viiniä’ ja maksoi 2,5€ lasillinen. Sen maku oli aina hyvä, mutta koskaan en juuri tiennyt mitä viiniä se oli. Annikka maistoi kanasalaatin. Molemmat annokset olivat runsaat ja tosi maukkaat.
Meillä olisi aikaa vielä tunti ennen kuin se viimeinen bussi lähtisi ylös Lombadaan asunnollemme päin. Päätimme tehdä pienen kävelyn vielä rantakatua länteenpäin. Sitä emme olleet vielä kokeilleet ja paikallisessa turisti-infossa sitä rouva suositteli. Kävelimme ensin läpi vanhan tunnelin. Tunnelin seinistä ja katosta tihkui vettä päällemme. Tunnelin pituus oli vain n 150 m. Kapea ajotie kuitenkin kulki läpi tunnelin. Tunnelin jälkeen tuli kaunis vanha silta yli joen. Sillan yli pääsi vain kävellen. Kävelypolku jatkui ylös kalliorinteen reunaa. Pian avautui upea, valtava näkymä merelle ja rantaviivaan länteenpäin. Aurinko paistoi ohuen pilviverhon läpi. Istuimme rinteellä kielelleen reunalla ja kuvasimme kauniita maisemia. Kaksi norjalaista tyttöä myös käveli polkua ja kyseli mihinpäin kannatti mennä.
Tavoittelemme viimeistä puoli kuuden bussia, mutta jotenkin nyt onnistuimme myöhästymään pysäkiltä ja nainen pysäkillä totesi, että bussi Lombadaan meni juuri 2 min sitten. No voi S…. na. Istuimme pysäkillä ja ihmettelimme millä nyt menisimme. Siinä istuskellessa yht’ äkkiä tuttu taxikuski ajoi pysäkille, pysähtyi, kun näki meidät siinä istuskelemassa. Hyppäsimme kyytiin. Kuljettaja oli menossa kotiinsa, mikä sijaitsi
myös Lombadasta, samalla suunnalla kuin meidän asuntomme. Hän sanoi vievänsä meidät bussilipun hinnalla ylös. Hyvä! Aukoi leukojaan, kertoili kuinka vaimonsa on komentanut hänet joka päivä kotiin viimeistään kuudelta, muuten hän saisi nukkua koirien kanssa yön pihalla :D. Hän oli ollut naimisissa 27 vuotta, ei 27 päivää, kuten hän asiaa tarkensi :D.
Kotosalla kävimme lähikaupassa ja teimme vielä pientä iltapalaa.