Madeiralla 15.-17.1. Safariajelu saaren itäosiin ja lepopäiviä

17.01.2022 15:00

15.1. Lauantai
Lepopäivä
Hellepäivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko pivän. Loikoilimme patiolla ja terassilla päivän.

16.1. Sunnuntai
Täksi päiväksi olimme varanneet safari ajelun saaren itäosiin. Eilen olimme varmistaneet, että meitä oikeasti tullaan hakemaan asunnon etee klo 8:30. Olimme ajoissa tiellä odottamassa. Naapurustossa oli jo kova aamukuhina meneillään. Naisia käveli lähikauppaan ja miehet kulkivat pick up autoillaan ohi varmaankin töihinsä. Yksi henkilöauto pysähtyi talon kohdalla ja laski leipäpaketin Judithin asuntoa ympäröivän muurin päälle. Näin täällä toimi tehokas yhteisöllisyys heti aamusta. Kaikki ohikulkijat tervehtivät meitäkin. Max ja Bel myös pyörivät ja haukkuivat muurien sisäpuolella innokkaina ja kuuntelivat tienoon muiden koirien ääniä ja odottivat varmaan milloin leipälähetys tulisi, koska sen jälkeen asettuivat patjoilleen takaisin lepäilemään. Koirat olivat ulkosalla yöt ja päivät.

Safariauto tuli ja Pedro tervehti meitä iloisena ja innokkaana saamaan asiakkaita tänään matkalle saaren itäosiin. Pedro osoittautui varsinaiseksi vitsiniekaksi taas. Kohta kaksinkerroin kikatimme hänen juttujaan. Pedro ajoi kohti Funchalia ja sieltä olisi tulossa toinen Hanna kyytiin. Oh, ho samanniminen, kait ruotsalainen nainen. Pedro näytti karttaa ja kertoi, että tänään matka olisi kartassa punaisella esitetty reitti. No, niin ,…. MITÄ sehän meni saaren länsiosiin ja me halusimme itäosiin, koska olimme jo käyneet bussirallin länteen. No, tottakai…., minä olin varannut netistä väärän suunnan. Olimme äkkiä ihan hölmistyneitä, mitä nyt tekisimme. Pedro kuitenkin nopeasti sanoi, että toinen heidän autoistaan lähtisi Funchalista itään. Ehkä siihen mahtuisi vielä kaksi mukaan. Hän soitti toiseen autoon ja totesi nopeasti, että mukaan mahtui ja pääsisimme itäpuolen reitille. Hienoa, taas ongelma ratkesi onnellisesti.

Funchalissa vaihdoimme autoa ja ruotsalainen Hanna lähti Pedron kanssa länteen päin, me itään. Nyt kuljettaja oli nimeltään Miguel. Mukana oli myös Nigel, Skotlannista ja Andy Saksasta. Andy pakattiin auton takaosaan, minä ja Annikka istuimme takapenkillä ja Nigel etupenkillä. Lähdimme ajamaan itään kohti Santanaa saaren pohjoisrannalla.



Alkumatkalla tie oli tavanomaista ylös, alas rinteitä. Silmiinpistävää oli pystyyn kuivuneet puut. Miguela kertoi, että saarella oli kaksi viikkoa kestänyt metsäpalo 9 vuotta sitten. Puut olivat vielä palon jäljiltä pystyssä kuivuneina, vaikka aluskasvillisuus oli jo alkanut pitkälle kasvamaan. Kasvillisuus oli pitkän matkaa hyvin matalaa ja palanneille alueille oli istutettu tuhansia puita , mm. mäntyjä. Eukalyptuspuita ei enää haluttu istuttaa, koska ne olivat sisältämänsä öljyn tähden alttiita metsäpaloille. Lopulta maisema muuttui metsäiseksi ja puut olivatkin paksuja vanhoja pitkiä eukalyptus, laakeri tai muita pienempiä puita. Paikoin näimme rinteillä kauniita vesiputouksia ja rinteiltä juoksi pienempiä vesivirtoja tienvierustoille. Ilma alkoi muuttua sumuisemmaksi, tulimme pilvien tasalle. Pilviä riittikin aina ylös Pico Do Areirolle saakka. Olimme 1810 m korkealla Madeiran toiseksi korkeimmalla huipulla. Koska oli sumuista, emme nähneet näköalaa alaspäin tai oikeastaan mihinkäänpäin, mutta se ei haitannut, luonto ja maisemat olivat jo näyttäneet taas uuden puolen Madeirasta ja jo sekin oli tehnyt vaikutuksen meihin.



Pico Do Areirasta jatkoimme matkaa kohti Santanaa. Miguel halusi ajaa vanhaa tietä ja käännyimme pikemminkin polkua muistuttavalla tielle kuin varsinaisesti ajotielle. Tie muuttui heti hyvin pomppuiseksi ja maastoauto tosiaan oli nyt tarpeen. Metsä ympärillä oli kuin satumetsä. Valtavia korkeita, tiheästi kasvavia havupuita. Aluskasvillisuutta ei juuri ollut, koska puiden tiheä kasvusto ylhäällä esti valon pääsyn maanpinnalle. Ehkä myös talviaika vaikutti aluskasvillisuuden vähäisyyteen. Polku, jota ajoimme kiemurteli puiden lomitse. Tienpohja aikoinaan oli tehty käsin n 60 vuotta sitten, kun ensimmäiset ihmiset pyrkivät asettumaan näille alueille. Taloja tämän tien varressa ei voinut olla, koska materiaalien kuljetus tänne oli mahdotonta.

Välillä päästiin ’oikealle’ tielle. Ajoimme ohi asutuksen ja yhden kalankasvattamon ohi. Täälläkin kasvatettiin taimenia ja päästettiin jokiin kasvamaan isoiksi ongittaviksi kaloiksi. Joskus saattoi kuulemma nähdä levadoissa taimenia, jos osasi mennä oikeille paikoille. Sitten pysähdyimme pienelle kävelylle, lyhyelle Levada kävelylle. Tämä Levada olikin leveä ja mukavakulkuinen verrattuna siihen, mitä olimme Ponta Do Solissa kokeneet. Matka oli noin kilometri, Miguel odottaisi meitä autolla toisessa päässä. Ihana, rauhoittava vehreä ja leppoisa kävelyretki läpi tiheäkasvuinen metsäisen maiseman. Tapasimme Madeiran hippiäisen, jolla oli päälaella keltainen viiru. Pieni kaunis, pyöreä hentoääninen lintu, jota yritimme ruokkia kahvilasta ostamillamme siemenillä. Emme saaneet niitä tulemaan ihan lähelle, mutta kuitenkin sen verran lähelle, että selvästi näimme linnun puunoksalla. Levadan päätepisteessä oli näköalapaikka, missä harmaa käkkäräinen naavainen puunrunko koristi paikkaa. Puun oksilla oli useita Madeiran peipposia. Kauniita pieniä, pelottomia, punarintaisia pikkulintuja. Meillä oli vielä siemeniä, joita laitoimme kädelle ja linnut lensivät niitä syömään suoraan kädestä. Tila oli taas kuin sadussa. Pienet, kevyet linnunvarpaat kietoutuivat käden kaariin ja hennoilla nokillaan nokkivat tarjoamiamme siemeniä. Aivan ihmeellistä.



Kävelimme takaisin autolle. Matka jatkui. Tie muuttui yhä vaikeakulkuisemmaksi: jyrkemmäksi, mutkikkaammaksi ja paikoin tiessä oli isoja kuoppia tai puunrunko tiellä. Miguel kaasutti autoa välillä täysillä ja neljä rengasta suti ja pyöri kivisellä ja kuoppaisella tiellä kuin viimeistä päivää. Välillä olin ihan varma, että tuosta kuopasta tai tuosta mutkasta jyrkästi ylöspäin emme selviä. Välillä kiljuin, että nyt kuollaan, mutta Miguel tunsi autonsa ja sen kyvyn liikkua siinä maastossa. Kaikesta selvittiin. Välillä naurettiin Miguelin juttuja, kun hän kaiken päälle narrasi, että ei tiennyt mihin oikeastaan piti ajaa tai yhtä äkkiä pikkasen peruutti ja haparoi mutkassa.

Haukoin henkeäni ja totesin, että 56 vuotiaaksi on pitänyt elää, että tällaiseen kyytiin pääsee kokemaan näin huikeita paikkoja. Miguel nopeasti siihen, että 'Miguelin kanssa ensimmäistä kertaa 56 vuotiaana,  Wau !'   No, siitäkös hauskaa riitti. Yess, Miguelin kanssa ensimmäistä kertaa 56 vuotiaana …..

Lopulta tulimme Santanaan. Siellä oli nähtävillä vanhan ajan Madeiralaista asumista. Punaisia pieniä maahan saakka jyrkkäkattoisia taloja. Täällä olin käynyt aiemmin, noin 30 vuotta sitten. Muistan kuvat punaisista pienistä taloista. Nyt yhdessä niistä myytiin matkamuistoja. Ostin Bellalle Madeiratyylisen pipon.



Söimme paikallisessa ravintolassa. Söin espadaa banaanilla, perunoita ja vihanneksia. Jälkiruoaksi hedelmiä. Maistoin myös Coral siideriä. Ihan Ok, mutta ei ehkä ihan paras ruokajuoma. Alkuruoaksi oli kevyttä keittoa. Ruoka maksoi 10€ ja siideri 2€.

Sitten lähdimme paluumatkalle rantatietä pitkin. Seuraava pysähdyksemme olisi Porto Do Cruz rommitehdas. Porto Do Cruz oli suojaisan merenlahden rantaan syntynyt pieni kylä. Kävelin meren rantaan. Ranta oli nyrkin kokoisista kivistä muodostunut kaistale, mitä aallot jatkuvasti huuhtovat edes takaisin. Kaikki kivet olivat kauniin pyöreitä ja kilisivät hauskasti aina, kun aallon tuoma merivesi huuhtoutui niiden yli alas takaisin mereen. Otin kolme pyöreää kiveä mukaan. Kävelin takaisin rommitehtaalle. Paikka oli turisteille väsätty vanha rommitehdas laitteineen. Pääasia paikalla oli rommituotteiden myynti turisteille. Maistoimme kolmenlaista rommia: väkevää, tosi väkevää ja liköörimäistä rommia. Ostin pari näytepulloa mukaan.



Viimeinen ja komein pysähdyspaikkamme oli Ponta de São Lourenço. Valtavat suorat korkeat kallioseinämät laskeutuivat alas mereen. Maasto oli nyt lähes kasvitonta, kivistä ja hiekkaista erämaata, kuten kuljettaja kuvasi. Kävelimme alueella ja ihmettelimme näkymiä merelle ja kalliomuodostumia ja niiden vaihtuvia värejä. Paikoin oli kaide rakennettu jyrkänteen reunalle, mutta suurimmin osin ei kaiteita ollut. Kenenkään ei tosin tehnyt mieli jyrkänteen reunallekaan mennä. Kuvasimme hyvän matkan päästä, istuskelimme kivellä ja kovan tuulen tuivertaessa otimme kuvia rotkoista ja jyrkänteistä ja merestä.



Madeira safari oli ohi. Vaihdoimme Andyn ja Nigelin kanssa yhteystietoja. Andy oli töissä Pestana hotellissa Madeiralla. Hän matkusteli ja työskenteli missä milloinkin halusi ja oli nyt asettunut vähäksi aikaa Madeiralle. Hän lupasi antaa hyvän tarjouksen Pestana hotellissa, jos joskus haluaisimme siellä yöpyä. Nigel puolestaan piti Skotlannissa taidegalleriaa alueella mikä oli turistien suosiossa. Hän toivotti meidät tervetulleeksi Skotlantiin ja lupasi auttaa meitä siellä, jos joskus sinne tulisimme. Miguel heitti meidät vielä kotiin. Matka oli ikimuistettava ja suunnittelimme heti seuraavan safarin varaamista. Safareita järjestettiin eri puolille saarta, erilaisin teemoin.

17.1. Maanantai
Lepopäivä.
Tänään lepäsimme. Oli ensimmäinen harmaa sadepäivä koko saarella. Nyt satoi Ponta De Solissakin. Minulla oli T-paita, huppari ja välillä vielä kevyt toppatakki päällä, kun loikoilin terassilla. Lämpötila oli n 18 astetta, mutta sade ja viileä pieni tuuli teki ilmasta kolean tuntuisen. Aurinko ei näyttäytynyt lainkaan. Max ja Ben kävivät tervehtimässä. Teimme ruokaa, kuuntelin työpaikan tavoiteinfon ja Maaria sattui juuri soittamaan ja kysymään pikkasen neuvoa työasiassa, minkä olin hänen haltuunsa lomani ajaksi jättänyt. Annikka hoiti myös opinto- ja työasioitaan. Pesin pyykkiä. Kodinhoitohuoneen ikkunasta oli näköala, minkä mielelläni ottaisin omaankin talooni. Olisi ilo laittaa pyykkejä ja touhuta tilassa. Ruokana oli espadaa, kasviksia ja vähän riisiä. Puutarhasta haimme yrttejä: persiljaa, rakuunaa, meiramia.