Madeiralla 12.-14.1. Lepopäiviä ja kasvitieteellinen puutarha Funchalissa
12.1. Keskiviikko
Lepopäivä
Päivä meni lepäillessä, kaupassa käytiin ja illalla juuri ennen auringonlaskua pienellä kävelyllä lähikirkkomaalla. Siellä olikin messu menossa, ovet olivat auki, joten näimme kirkkoon sisään. Kirkko on katolinen ja kauniisti koristeltu sisältä. Messun päätyttyä kävelimme vielä pienet portaat ylös, mistä viime viikolla lähdimme Moinho Levadalle. Halusimme vielä kurkata kaunista näköalaa kanjonin vuoren rinteille. Näköala avautui, mutta levadan alkuun oli tullut iso kyltti: Levada suljettu. Jotakin levadan varrella oli tapahtunut, mikä aiheutti reitin sulkemisen turisteilta. No, meitä se ei haitannut. Sille hengenvaaralliseen levadalle emme uudelleen halunneet mennä.
13.1. Torstai
Lepopäivä
Annikalla oli tänään aamupäivällä koulutouhuja, joten päivästä tehtiin edelleen lepopäivä. Torkuin suurimman osan päivästä patiolla ja terassilla. Päivä oli tuulinen, joten hiki ei tullut, vaikka aurinko päivän paistoikin. Kirjoittelin, teimme vähän ruokaa ja iltapäivällä, jotta sain itseni hereillä, kävin altaassa. Vesi oli aika viileää, ehkä 17-18 astetta. Se kyllä virkisti. Varasimme netistä sunnuntaiksi päivän mittaisen safariajelun itäisessä osassa Madeiraa.
Huomenna perjantaina päätimme lähteä Funchaliin kasvitieteellisen puutarhaan. Olin aiemmin lähettänyt suoraan paikalliseen bussiyhtiöt sähköpostiviestin ja kysyin aikatauluja Ponta Do Sol Lombadasta Funchaliin. Olin saanut vastauksen, että klo 8:20 lähtisi bussi Lombadasta (asuialueemme) Funchaliin.
Illalla tutkimme bussiaikatauluja ja mistään aikataulusta ei käynyt ilmi, että klo 8:20 lähtisi mikään bussi Lombadasta, asuntomme läheiseltä bussipysäkiltä. Päätimme kuitenkin mennä huudeille ja uskoimme vakaasti, että joku bussi sieltä aamutunteina tulee ja menee ainakin Ponta Do Soliin, josta taas pääsisimme eteenpäin. Bussiaikatauluista emme edelleenkään saaneet täyttä selvyyttä.
14.1. Perjantai
Kello soi aamulla seitsemän aikaan. Kesti aikansa ennen kuin tajusin, että piti oikeasti herätä, olimme sopineet, että lähdemme tänään Funchaliin, kasvitieteellisen puutarhaan klo 8:20 bussilla, vaikka mistään aikatauluinformaatiosta tuota emme eilen löytäneet.
Olimme kahdeksan aikaan pysäkillä, nojasimme kaiteeseen ja katselimme meren suuntaan aamun sarastusta. Kauniita värejä taivaanrannassa aamullakin auringon noustessa. Taivas oli pilvetön, luvassa oli hellepäivä.
Klo tuli 8:30 , ei bussia. Kohta sen ääni kuului alamäestä ja huidoimme sitä heti pysähtymään. Riveira Brava, Funchal kiitos! No, no - ei,ei. Kuljettaja pyöräytti pari nopeaa kädenliikettä ympäri …. ymmärsimme, että kyytiin ei nyt pääse, mutta hän käy päätepysäkillä ja tulee takaisin. Hyvä, jäimme odottamaan. Lopulta sama bussi tuli takaisin vastakkaisesta suunnasta ja otti meidät kyytiin. Bussi oli juuri se mistä olimme saaneet sähköpostin avulla tietoa suoraan bussiyhtiöltä, että 8:20 lähtevä vuoro veisi meidät Funchaliin saakka. Todellisuudessa, bussi tuli klo 8:40, mutta sillä hetkellä aikataulutarkkuus tai epätarkkuus ei enää haitannut, pääsimme matkaan. Opimme siis, että bussi aamulla tosiaan tulee ja sillä pääsee koko matkan Ponta Do Solin ohi Ribeiro Bravaan ja sieltä Funchaliin. Hienoa!
Funchalissa bussi nro 31 tai 29 veisi meidät kasvitieteellisen puutarhaan. Meillä oli 1,5 tuntia aikaa. Keskustassa oli kauppahalli, johon päätimme poiketa ennen bussin lähtöä. Kauppahallissa oli hedelmiä, vihanneksia, kukkasia kaikkia runsain mitoin ja kasoin joka puolella. Kävelimme hallin läpi kalaosastolle. Pitkään seisoimme portaiden yläpäässä kaiteeseen nojaten ja katselimme alas kalahallin touhua. Tonnikalaa, Espdaa, lohta, pientä silakan kokoista kalaa, keskikokoista paksua kalaa pitkillä pöydillä valmiit fileet jäähileen päällä ja miehet fieloimassa pitkillä pöydillä lisää valmista filettä myytäväksi.
Ostimme pari banaania ja ihmettelimme useita hedelmiä, mitä ne mahtoivat olla ja yksi myyjä selitti hedelmänsä olevan peikonlehden hedelmä…. no, jaa, taisi olla hatusta vedetty … meistä peikonlehti ei tee hedelmää ….
Sitten bussilla puutarhaan. Kipusimme kapeaa tietä ylös bussissa ja paikallisia astui sisään ja taas ulos bussista, kunnes olimme korkealla mäen rinteellä puutarhalla noin +600 m merenpinnan tasosta.
Ostimme liput puutarhaan: 6€ / kpl. Kävelin sisään ja alitajuisesti tsekkasin oliko puhelimet matkassa. Apua, en löytänyt työpuhelintani kassistani. Se oli hukassa. Puhelimen suojakuoren taskussa oli pankkikorttini. Mietin ankarasti missä olin sitä viimeksi käyttänyt tai milloin sitä viimeksi kädessäni pidellyt. Muistin, että poikkesimme Safarifirman toimistoon Funchalissa ohikulkiessamme. Luulimme, että firma oli se josta juuri pari päivää sitten olimme varanneet safariajelun saaren länsi pohjoisosassa. Siellä toimistossa olin viimeksi käyttänyt puhelimiani sekä henkilökohtaista, että työpuhelintani. Työpuhelimen täytyi olla jäänyt pöydälle, kun näytin henkilökohtaisesta puhelimestani virkailijalle varausvahvistustamme. Tuossa kohtaa virkailija totesi, että olimme varanneet safariajelun aivan toisesta firmasta. Olimme väärässä paikassa ja nopeasti pahoittelimme ja poistuimme toimistosta. Työpuhelimen täytyi jäädä sen toimiston pöydälle, koska lähdimme nopeasti, enkä ehkä epähuomiossa muistanut pöydälle laskemaani työpuhelintani.
Olimme kuitenkin ottaneet firman käyntikortin, mistä löysin puhelinnumeron. Soitin siihen heti. Sama virkailija sattui vastaamaan puhelimeen ja vielä muistikin meidät, mutta hyvin nopeasti totesi, että hänen pöydällään puhelinta ei ole. Kysyin vielä toistamiseen, että olihan hän ihan varma, että puhelinta ei pöydältä löydy. Ei löytynyt. Olin ihan varma, että se oli viimeisin kerta, kun olin puhelinta pidellyt.
Minullahan oli henkilökohtainen puhelimeni, josta olin jo kahteen kertaan yrittänyt soittaa työpuhelimeen. Työpuhelin hälytti normaalisti, mutta kukaan ei siihen vastannut. Olin aivan toivoton. Olin hukannut työpuhelimeni, jonka suojakotelon taskussa oli pankkikorttini. Ajattelin, että kortti piti kuolettaa pikimmiten. Sen voisin tehdä puhelimestani suoraan pankin sivuilta. Kukaan ei ainakaan voisi käyttää tiliäni väärin.
Annikka rohkaisi minua vielä kerran soittamaan työpuhelimen numeroon. Ok, no koitan vielä kerran. Piip, piip, piip, piip …. Haloo tai jotakin muminaa …. vastasi miesääni yhtä äkkiä. What, you , my phone…. hello…. en tiennyt mitä sanoa. Miesääni jatkoi: ’phone is in bus, you come front of Botanic Garden Café , I bring your phone. Front of Café 12:25’. Mitä, oikeesti bussinkuljettaja vastasi puhelimeeni ja oli valmis tuomaan sen kahvilaan 12:25. Kello oli 11:50. Aika ja paikka sopi mainiosti, istuimme sattumalta juuri puutarhan kahvilassa. Odottaisimme siellä puolisen tuntia. Aivan ihmeellistä, upeaa! Joku vastasi puheluun ja vielä osasi vähä englantia , mikä ei lainkaan ollut tavallista bussinkuljettajille Madeiralla.
Kello löi 12:25, olin hermostunut, kävelin kahvilan edustalla, vilkuilin ja odotin, tarkkailin jokaista kulkijaa, ei , ei ,… ei ketään, joka olisi vähääkään vaikuttanut kuljettajalta minun puhelin kädessään. Soitin taas työpuhelinnumerooni, ei vastausta, soitin toisen kerran, ei vastausta. Kello oli 12:45 soitin kolmannen kerran, …. naisääni vastasi. Go to front of the Café , busdriver will bring your phone there. Sitten tajusin tarkentaa, Café ? Front of ? Should I come to busstop ? Naisääni vastasi, yes, come to busstopt front of the Café. O, yees, yees, I come , now I understand, busstop. Muistin, että tosiaan bussipysäkin edessä oli myös kahvila. Kyse oli siis Sen kahvilan edustasta. Kävin Annikan luo ja katsoimme milloin bussin piti seuraavaksi olla pysäkillä. Se olis vasta yhden jälkeen, joten todennäköisesti bussi odottelisi pysäkillä lähtöaikaa. Lähdin puolijuoksua puutarhan portille ja sen läheisyydessä olevalle bussipysäkille. Selitin nopeasti lipunmyyjälle, että kaipaisikin bussilla ja tulisin kohta takaisin. Hän nyökkäsi ja kiirehdin ulos portista kohti pysäkkiä. Pysäkillä ei ollut bussia ja tien vierustoilla oli paljon autoja , puutarha oli suosittu turistikohde. Bussi ilmestyi alamäestä, nro 29, ei se ei ollut numero millä tulimme. Toinen bussi tuli mutkasta ylhäältä mäkeä alas hiljaa, katson kuljettajaa, ei , se ei ollut tutun näköinen ja ajoi ohi. Kolmas bussi 31A, ei ollut numero millä tulimme, kaartoi hiljaa alas mutkaan missä seisoin. Katsoin kuljettajaa ja hän katsoi minuun, pysähtyi, vaivasi ikkunan auki ja sanoin heti, että ’phone’. Leveän hymyn kanssa, kuljettaja ojensi minulle puhelimeni. Apua, kiitos, sanoin heti, että haluan antaa hänelle rahaa, koska palveluksensa oli minulle niin arvokas. Kahteen kertaan hän kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan ja lähti hiljalleen jatkamaan matkaansa. Hänellä oli vuoro kesken puutarhalta Funchaliin.
Aivan käsittämätön sattuma. Sain puhelimeni takaisin, kortti oli paikallaan ja puhelin juuri siinä kunnossa kuin olin sen jotenkin bussiin jättänyt tai se oli taskustani tippunut.
Nyt pääsimme aloittamaan puutarhakierroksemme. Istutukset olivat hyvin hoidettuja: kasveja, kukkasia, puita, pensaita, jyrkässä rinteessä taas upeilla näköaloilla alas vuorenrinteitä Funchaliin. Puutarha ei ollut kauhean iso, mutta aivan riittävä. Ehdimme hyvin tutkia kasvien nimiä ja tarkkailla alueen perhosia ja lintuja. Keskellä puutarhaa oli erityisen tarkasti leikattu matala pensaikko geometrisin kuvion kahdella ’värillä’ ja pensaista muodostetuilla kirjaimilla paikan nimi ja vuosiluvut 1960 - 2022. Puutarha oli perustettu 1960. Tuosta geometrisesta kuviosta muistin, että olin käynyt tässä paikassa aiemmin. Olin Madeiralla mieheni kanssa 1990 luvun alussa. Minulla oli valokuva tuosta geometrisestä kuviosta. Värit olivat edelleen samat kuin silloin n 30 vuotta sitten (alin kuva).
Lähdimme klo 15:00 bussilla takasin Funchaliin. Matka kiharaista kapeaa tietä alas teki yhtä pahaa kuin ylös tullessa. Yritin katsella tarkasti tietä, jotta paha olo ei valtasi vatsaani. Matka ei kestänyt kuin 20 minuuttia ja olimme taas vilkkaan suurkaupungin keskustassa. Bussi ’kotiin’ lähtisi 16:30, joten aikaa oli pienelle rantakatukävelylle. Istahdimme rantakahvilan koristeisille tuoleille ja jäimme kuuntelemaan kolmen intiaanin (ehkä) kaunista matalaäänistä taitavaa rytmistä huilu- ja rumpusäesteistä laulantaa.
’Kotona’ olimme n klo 17:30. Kävimme lähikaupassa ostamassa vielä voita, maitoa, leivän ja pari olutta. Max ja Ben odottivatkin iloisina, kun avasimme sähköllä toimivan raskaan ison liukuoven. Koirat aina odottivat hetkeä milloin pääsisivät ovesta livahtamaan läheiseen baariin, jos joku antaisi sieltä pientä suupalaa. No, olimme hyvällä tuulella ja mursimme koirille palat ostamastamme leivästä. Molemmat söivät palat ahnaasti.
Suljimme oven takanamme ja koirat saivat jäädä aitojen sisäpuolelle.
Päivä oli ollut helteinen, päätimme mennä uimaan, tehdä pientä iltapalaa ja asettua kirjoittelemaan ja rauhoittua vähitellen nukkumaan. Huomenna olisi lepopäivä. Luvassa oli edelleen hellepäivä.